OLETKO POIKENNUT?

Toiminta

 Tampereen Sydänyhdistyksen toimistolla ja samalla tutustunut Kumppanuustalo Arttelin monipuoliseen toimintaan.

Toimistommehan on nostalgisessa kenkätehdas Solenassa Salhojankadulla, vaan kenkiä siellä ei enää tikkailla tai saumailla, ei tuoksu nahka eikä koneet surraa. Nyt paikalla on aktiivinen Kumppanuustalo Artteli, jonka toiminta ja tehtävät ovat jotain ihan muuta kuin kenkiä. Arttelissa on myös yhdistyksemme kotipesä, toimisto ja kokoustilat. Osoite on Salhojankatu 42.

Siellä pitää majaansa myös Tampereen Sydänyhdistys ry. Pienten pähkäilyjen jälkeen muuttimme Artteliin runsas vuosi sitten. Odotamme uuden toiminnajohtajan astumista remmiin heti vuoden alussa. Vielä vuoden loppuun toiminnanjohtajan moninaisia tehtäviä hoitaa ansiokkaasti hallituksemme pitkäaikainen pyheenjohtaja Hannele Rapatti. Hän siis ”pitää putiikkia pystyssä” eli on tavoitettavissa ja tarjoaa yhdistyksen palveluita jäsenille vuoden loppuun.

Ja vaikka varsinaista asiaakaa yoimistoomme ei olisi, niin talossa kannattaa poiketa. Hyörintää ja toimintaa on ainakin kolmessa kerroksessa. Talon hengen ja toiminnan aistii tietysti parhaiten paikan päällä, mutta kotisohvaltakin voi talon tarjoamiin toimintoihin tutustua osoitteessa: https://www.artteli-ry.fi/. Mukava kohde vaikka päiväkahville.

 Olemme Hannelen luotsaamina mukana Arttelin yhteisöllisessä toiminnassa. Niistä merkittävin lienee tällä hetkellä Järjestö 2.0 – Järjestöt Pirkanmaan terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä.  Hankkeen tavoitteena on maakunnallisen järjestöyhteistyön lisääminen ja järjestöjen viestinnän kehittäminen. Hanke on alkanut 1.9. STEA:n myöntämän Suomi 100-juhlavuoden projektirahan myötä. Hanke kestää vuoden 2020 loppuun asti, mutta sen tulosten toivotaan kantavan pitkälle tulevaisuuteen. Jos olet kiinnostunut hankkeesta laajemmin, kannattaa kysyä Hannelelta.

 Koko talon sydän on ala-aulan kahvila Paulikki ja sen yhteydessä toimiva Mielen ry:n työpaja ja myymälä. Kahvilassa voit nauttia tuoretta kahvia ja muita virvokkeita, pientä suolaista ja makeaa. Poiketa rupattelemaan kaverisi kanssa tai tutustua talon väkeen. Päivän uutisnälkää voi sammuttaa lukemalla päivän lehden. Avoinna ma-pe klo 9-17.

Myymälän valikoimissa on työpajalla valmistettuja korkeatasoisia lahja-, sisustus-, koriste- ja käyttöesineitä, jotka on tehty puusta, metallista ja tekstiileistä.

Jos on asiaa Tammelan lähitorille, niin käynnin yhteydessä kannattaa poiketa myös Kumppanuustalo Artteliin. Artteli on lähitoria vastapäätä Tammelankadulla ja sisäänkäynti Salhojankadun puolelta. Löytyy varmasti.

Sydänyhdistyksen, kaikille avointa Lavista jumpataan lavatanssin askelin aina torstaisin klo 15-16. Tanssisali on  nimeltään Korko ja myös osa Arttelia. Liikkuvaan joukkoon mahtuu eikä osallistuminen edellytä jäsenyyttä tai ennakkoilmoittautumista. Kertamaksu on vaivaiset 5 €. Tervetuloa katsomaan, kokeilemaan. Voi olla, että löydän uuden mukavan tavan liikkua.

YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN! Tavataan Kumppanuustalo Arttelissa myös vuonna 2019!